Erilaisia heijastavia liivejä. Ylimpänä Maija Korpimon ompelema Mehiläismetsä heijastinkangaskuvioilla, Jukka-tuotteen lämpösiirtokalvolla tehty ruusuliivi ja alimpana ZIB-storen taidepainatuspohjakankaalle heijastinväripilkuilla lisätty kaitale valoisassa ja pimeässä kuvattuna.
Laternan blogi
torstai 26. joulukuuta 2024
keskiviikko 7. syyskuuta 2022
torstai 20. tammikuuta 2022
Kenen runosta:
...oi aamuvarhaisella
kun taivas yöstä punertui
niin järven tyyntä vettä se
siniviri ui,
Tunnisteet:
aamuvarhaisella,
järvessä,
kala,
P. Mustapää,
polskahtaa,
sininen,
veden,
viri
sunnuntai 11. huhtikuuta 2021
Tunnisteet:
Chamaenerion angustifolium,
elegant,
elegantti,
fireweed,
heijastava,
heijastinkalvo,
horsma,
Horsmakesä,
kukat,
liivi,
reflecting,
reflective,
stylish,
tyylikäs,
vest
maanantai 29. tammikuuta 2018
Tälle lentäjien marssille ei ole löytynyt tekijää. Sitä on
Ahti Nuottimäen verkkoartikkelin Toivon pitkä matka Kauhavalle http://ahtinuottimaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/88345-toivon-pitka-matka-kauhavalle-osa-67
mukaan laulettu jo erään onnettomuudessa kuolleen lentäjän hautajaisissa vuonna
1936. Heimo Lampi on käyttänyt sitä radiokuunnelmassaan Hävittäjälentäjät, jota
on esitetty vuonna 1983. Lampi ei kuitenkaan liene itse sepittänyt marssia,
koska hän aloitti itse sotilaslentäjäkoulutuksen Kauhavan ilmasotakoulussa
vasta 2.9.1939. Marssista tai sen versioista, mm. Fiat-lentäjien
kunniamarssista, on pari mainintaa muissakin lähteissä. Mahtaisiko blogin lukijoilla
olla tekijästä tietoa?
ja huonoimmat jäljelle jää.
Siis juokaamme kuolleitten malja,
sillä taivas heillä eessään jo on.
Kuin kotkat taivahalla,
me vaanimme kuolemaa.
Eihän lentäjä kuole suotta,
isänmaatansa kun hän puolustaa.
Siis veikot, hurratkaamme
ja juokaamme malja uudelleen.
Onhan katkera lentäjän malja,
mutta sehän hänen kunniansa on.
Siis tartu lasiisi läikyttämättä,
tää elo turhuutta valhet' on vain.
Vainajalle malja tästä,
parhaan kohtalon paras meistä sai.
perjantai 19. tammikuuta 2018
perjantai 20. helmikuuta 2015
Kuorolausuntaohjelmisto
Kasurinen, Martta. ; Alha, Eeva : Nuoret pyhiinvaeltajat : hengellistä kuorolausuntaohjelmistoa ja ohjeita lausuntakuoroille / Martta Kasurinen, Eeva Alha. Helsinki : Kirkon nuoriso, 1948.
Ohjelmisto sisältää kahden kristillisen nuorisotyön pioneerin kokoamaa, kirjoittamaa tai eri runoilijoiden ja Raamatun teksteistä sovittamaa hengellisiin tilaisuuksiin tarkoitettua kuorolausuntaohjelmistoa ja ohjeita. Aiheenmukaisen hakemiston mukaan adventtiin sopivat esitykset: Nouse, ole kirkas, Adventtipsalmi ja Hoosianna Daavidin pojalle. Jouluun liittyvät Jouluevankeliumi, Rauhan juhla, Miks väriset, joulun tähti, Kolme ihanaa laulua sekä Jeesus-lasta kuvaavat Nuku, pyhä lapsukainen, Jeesus-lapsi ja sepän tytär ja Jeesus-lapsen kylvö. Uuteen vuoteen on suunniteltu Vuoden vaihteessa. Loppiainen ja lähetys ovat aiheena esityksissä Loppiaisaaton näky, Onnekas ja Mene työhön viinitarhaani. Marianpäivää juhlistaa Jeesus-lapsi ja sepän tytär. Hiljaiseen viikkoon ja pääsiäiseen sopivat Kärsivä Vapahtaja, Piinaviikon opetuslapset, Kiirastorstai raunioilla, Pyhät jalat ja Herra on totisesti noussut ylös. Raamatun tapahtumia kuvaavat Ruut ja Noomi, Hanna ja Samuel, Hiljainen tuulenhyminä, Jeesus ja sokea kerjäläinen, Tuhlaajapoika ja Laupias samarialainen. Uskonelämän eri puolia tarkastelevat Herää, Käänny varhain, Kuka kolkutti, Tule Jeesuksen luo, Seuraa minua, Herra kutsuu ja pelastaa, Katumuspsalmi, Jumalan sana, Sana ja virsi, Autuaat olette te, Kellonsoittaja Rietrikki, Tulkaa Herran eteen riemulla, Hyvä paimen, Paimen, Jeesus kuningasta käymme seuraamaan, Mene tänään työhön viinitarhaani, Jumalan virta on vettä täynnä, Soi taivaat kiitosta, Kiittäkäämme Herraa, Taivaskaipuu, Nuoret pyhiinvaeltajat, Elämän matka, Kehdosta hautaan, Kerran kirkkaudessa, Suuri valkoinen joukko. Perhejuhlien esityksiksi soveltuvat mm. Muista Luojaasi nuoruudessasi, Keväimet, Sukupolvien saatto, Minä aikana ihminen kaunein on, Kotkasielut, Koti, Jos Herra ei huonetta rakenna, Päivän kuorma, Ristiritari ja Kohti kirkkautta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






